Ratsastus on monipuolinen harrastus

Ratsastus on monipuolinen harrastus

Hevosharrastuksen eri muodoista ratsastus lienee saanut suosituimman paikan ja yhä useammat naiset ja miehet aloittavat ratsastusharrastuksen aikuisina tai lapsina. Suuri osa nuorista tytöistä pääsee hevosten kanssa kosketuksiin jo lapsina aloittaessaan ratsastuksen alkeiskurssin, jossa opetellaan hevosen käsittelyn perustaitoja ja ratsastamisen alkeita. Joillakin harrastus jää tähän yhteen kertaan, mutta monelle jää tästä miellyttävät muistot ja hevosharrastus saatetaan aloittaa aikuisena uudelleen. Suomessa harrastus on lähinnä naisten suosiossa, mutta maailmalla, kuten Amerikassa tai Euroopan Espanjassa hevosihmiset ovat lähinnä miehiä.

Ensimmäisten ratsastusharjoitusten jälkeen opitaan aina monimutkaisempia asioita ja totutellaan erilaisissa askellajeissa istumista. Käynnin lisäksi hevosen perusaskellajeja ovat ravi ja laukka ja näissä askellajeissa ratsastajan täytyy olla hieman kokenut, jotta tasapaino säilyy. Kokeneemmat ratsastajat suorittavat erilaisia tehtäviä ja kiemuroita eri askellajeissa ja saattavat lopulta alkaa esteratsastuksen, joka vaatii hyvää hevosen hallintaa. Ratsastajat voivat myös osallistua erilaisiin kisoihin, joissa nopein tai parhaiten onnistunut voittaa.

Ratsastus tutkimusten mukaan vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin, sillä suuren eläimen hallinta voi auttaa itsetunto-ongelmista kärsiviä ihmisiä keräämään tarvittavaa luottamusta omaan osaamiseen. Nykypäivänä tavallisten ratsastustuntien lisäksi harrastusta käytetään myös terapiamuotona tai liikuntavammaisten henkilöiden aktiviteettina. Silloin esimerkiksi pyörätuolipotilaskin voi kokea vauhdin huumaa ja jalat allaan.

Hevosten parissa harrastaminen kannattaa, sillä sen on todettu lisäävän tervettä itsetuntoa ja luottamusta, sen lisäksi että harrastus on myös tehokasta liikuntaa. Sen lisäksi ratsastaminen mahdollistaa luonnon yhteyteen pääsemisen, mikä jo itsessään lisää ihmisten hyvinvointia.

Hevosen historiaa

Hevosen historiaa

Hevosten ja ihmisten kanssakäyminen on jatkunut lähes yhtä kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa. Vanhimmat historiatiedot ajoittuvat jo vuosituhansien taakse eurooppalaisiin luolapiirustuksiin, jossa hevosia metsästettiin ruoaksi. Sen aikaiset ihmiset metsästivät suurriistaa, johon kauriiden ja hirvien ohella kuului myös hevonen. Tästä todistavat suuret luujäämät ihmisasutusten lähistöllä. Hevosten metsästäminen ruoaksi vähensi hevoskantaa merkittävästi, jolloin hevosen oli vähällä kuolla sukupuuttoon. Myöhempinä kausina jäänteet hevosen metsästämisestä ovat kadonneet. Tämä luultavasti siksi, että hevonen hävisi alueilta lähes kokonaan. Sittemmin hevosia on saatettu tuoda takaisin.

Hevosen kesyttämisellä ihmisten hyötykäyttöön on myös jo vuosituhansien mittainen historia. Lähes kuusi tuhatta vanhoja tietoja on löydetty Itä-Euroopan alueelta, ja kaivauksista löydettyjen jäännösten perusteella on voitu selvittää, että hevosia oli joukoittain ihmisasutuksissa aitauksilta vaikuttavissa rakennelmissa. Samalla on löydetty tietoja hevosten kesyttämisestä työjuhdaksi ja ratsuksi, mikä muutti silloista kulttuuria merkityksellisesti. Ihmisille tuli mahdolliseksi liikkua aiempaa laajemmille alueille hevosilla ratsastaessa. Hevosia käytettiin laajasti paimentamisen apukeinona ja tämä elinkeino on säilynyt nykypäivään saakka Mongolian tasangoilla, jonne suuri osa hevosista on ajautunut.

Pohjois-Amerikassa hevosten ja ihmisten kanssakäymisellä on varhaiset juuret alkuperäiskansojen kanssa. Intiaanit saapuivat Amerikkaan luultavasti Itä-Aasiasta ja saattoivat tuoda hevoset mukanaan silloin. Lähes kaikissa erilaisissa intiaaniheimoissa oli hevosia ja heimojen luonnon yhteyteen kuuluvuus oli merkittävä osa heimojen aatemaailmaa. Hevosia kesytettiin tehokkailla metodeilla ja niitä käytettiin karjan paimentamiseen ja heimojen välisten sotien käymiseen sekä pitkien matkojen kartoittamiseen. Intiaanit olivat taitavia hevosmiehiä ja lapset kasvoivat hevosten parissa niin, että osasivat ratsastaa jo aivan pienestä pitäen.

Villihevosia oli aiemmin laajasti Amerikan ja itäisen Euroopan alueilla, mutta sittemmin aidot villihevoset ovat kadonneet kesytettyjen ratsuhevosten ja ajoon sekä maataloustöihin käytettävien hevosten myötä. Nykyisin muutamilla Mongolian ja Venäjän eristetyillä alueilla on vielä villihevosia, mutta käytännössä hevoskanta on täysin kesytetty ja on nykyään ihmisten huolenpidon varassa.

Osta tyyliin sopivat jalkineet vaivattomasti internetistä

Osta tyyliin sopivat jalkineet vaivattomasti internetistä

Lähtö tallille on taas edessä, mutta eteisessä odottavat nukkavierut jalkineet. Moni meistä on liian kiireinen hevosharrastuksen parissa, että kenkien valikoinnille jäisi aikaa. Kaikkea aikaansa ei voi viettää ratsastussaappaat jalassa, vaan välillä on tehtävä uusia hankintojakin. Toisille kenkien ostaminen taas on hyvinkin mieleistä puuhaa, joten kannattaakin miettiä, miten siitä saisi sekä kaiken hyödyn että myös kaiken mahdollisen huvin irti!

Kuinka löytää täydelliset kengät?
Mukavia kenkiä valitessa kannattaa muistaa, että ratsastustyyliä voi ilmentää monin eri tavoin kenkien välityksellä. Käytännöllisyys on toisaalta myös tärkeää. Niin kauniita kuin korkokengät ovatkin, eivät ne ole ainakaan korkeilla koroilla paras mahdollinen valinta päivittäiseen käyttöön. Hyvä kenkä on melko kevyt ja mahdollinen korko vain maltillinen. Jyrkät yksilöt voivat liiallisesti käytettyinä aiheuttaa ongelmia jopa niskan seudulle saakka, mutta juhlissa ne voivat toki olla paikallaan. Korollisissa jalkineissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota kengän etuosaan. Varpaat pääsevät parempaan asentoon, mikäli etuosa on hieman leveämpi.

Kenkäostokset olisi hyvä suorittaa aamun sijaan iltapäivästä, sillä jalka venyy ja levenee jonkin verran päivän mittaan. Aamulla juuri sopivalta tuntuva vaihtoehto saattaakin siis olla hieman ahdas illemmalla. Oikean kokoisen kengän kärkeen jää 12 milliä tyhjää tilaa, mikä jättää varpaille tilaa toimia kävelyssä. Jalkaa ei kuitenkaan pitäisi joutua jännittämään jalkineessa sen liikkumisen tai putoamisen pelossa, joten jonkinlainen kiinnitysmahdollisuus on usein hyvä olla.

Kenkäostoksilla ei aina ole helppoa, sillä sen oikean parin löytäminen saattaa olla aikaa vievää ja vaatia vierailun monessa eri liikkeessä. Helppoja ostoksia arvostava ostaakin kengät netistä, jossa valinnanvaraa on valtavasti, kauppojen aukioloajat eivät rajoita ostosten tekoa ja valinnan voi tehdä kiireettömästi oman kodin rauhassa. Mikä parasta, myös sovitus onnistuu helposti kotioloissa ja kenkiä pääsee kokeilemaan useamman eri asukokonaisuuden kanssa. Netistä tilaamalla osuu siis kaikkein varmimmin oikeaan!

Nettiostos antaa harkinta-aikaa
Kun kengät tilataan internetistä, on valikoima usein huomattavasti fyysistä liikettä laajempi, joten mieleinen pari löytyy varmasti jokaiseen makuun. Nettikaupoista tilatessa kengillä on myös 14 päivän palautusoikeus ja joidenkin liikkeiden käytäntöihin voi kuulua jopa sitäkin pidempiä palautusaikoja. Ostaja saa rahansa tietenkin palautetuista kengistä takaisin – vaihtoehtoisesti väärän kokoiset tai muuten vääränlaiset kengät voi yleensä vaihtaa toisiin.

Netistä tilaaminen on siis todella joustava tapa suorittaa kenkäostoksia. On hyvä muistaa, että päätöksenteon kanssa ole samalla tavalla kiire kuin tavallisessa kivijalkakaupassa. Ei enää tallille tai mihinkään muuallekaan parhaat päivänsä nähneissä jalkineissa! Muista huoltaa kenkiäsi niiden materiaalin mukaisesti, niin ne pysyvät hyvässä kunnossa mahdollisimman pitkään.

Suomenhevonen on maamme ainoa hevosrotu

Suomenhevonen on maamme ainoa hevosrotu

Suomesta kotoisin oleva hevosrotu, Suomenhevonen on valloittanut tuhansia sydämiä vuosisatojen aikana. Rohkeaksi, vahvaksi ja rauhalliseksi luokiteltu hevosrotu on tuttu sota-aikojen sankarina ja vuosisatojen aikana sitä on käytetty työhevosena maaseudun haasteellisissa ja voimaa vaativissa töissä. Menneinä aikoina Suomenhevosen rauhallisuus ja kylmäpäinen luonne olivat tärkeitä ominaisuuksia sodan aikana ja fyysisesti vaativissa tehtävissä. Koska sodassa ei ollut mahdollisuuksia käyttää autoja, monille soturille ja viestin viejälle talvisessa Suomessa hevoset olivat ainoa keino liikkua.

Ensimmäiset merkinnät Suomen ainoasta hevosrodusta, Suomenhevosesta, ovat 1300- luvulta lähtien. Sen oletetaan polveutuvan pohjoiseurooppalaisista hevosista ja on teorioiden mukaan tullut Suomeen viikinkien mukana noin 1100 vuotta sitten, vaikka alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Suomenhevosta on jalostettu pitkäjänteisesti vuosien saatossa yhä parempaan suuntaan erilaisia käyttötarkoituksia varten.

Nykyään Suomenhevosta käytetään yleisesti ratsastus- ja raviurheiluun ja se on yksi Suomen suosituimmista roduista monien muiden ulkomaalaisten rotujen ohella. Suomenhevonen on keskikokoinen, eikä sitä voida suoraan luokitella kylmäveriseksi eikä lämminveriseksi hevoseksi. Se on rakenteeltaan kuitenkin ennemmin raskasrakenteinen ja vankka. Sen keskimääräinen säkäkorkeus on noin 155 cm ja yleisin väritys on rautias, joka tarkoittaa ruskeaa peitinkarvaa ja vaaleampaa harjaa ja häntää. Myös ruunikoita ja mustia esiintyy. Suomenhevonen on monikäyttöinen ja ihastuttava hevosrotu, josta voimme olla ylpeitä.

Hevosharrastus sisustuksen inspiraationa

Hevosharrastus sisustuksen inspiraationa

Jokainen meistä tietää, miltä tyypillisen hevoshullun lapsuudenhuone näyttää. Seinät on tapetoitu hevosjulisteilla ja kirjahyllyssä on kattava kokoelma hevosia esittäviä koriste-esineitä sekä ehkäpä ratsastuskisoista voitettuja palkintoja tai muuta vastaavaa aiheeseen liittyvää sälää. Tähän tilanteeseen tuskin moni tahtoo palata myöhemmässä elämänvaiheessa, vaikka eläimet olisivatkin edelleen rakas harrastus. Mielenkiinnon kohteesta voi kuitenkin vallan mainiosti ammentaa pientä lisämaustetta sisustukseensa.

Omassa kodissa persoona saa näkyä
Kiehtova sisustus kertoo asukkaasta ja kuvastaa hänen elämäänsä. Vaikka trendien aallonharjalla on jo joidenkin vuosien ajan keikkunut melko pelkistetty ja skandinaavisen yksinkertainen sisustus, tahtoo moni lisätä minimalistiseenkin tyyliin jotain muista samaan tyyliin sisustetuista kodeista poikkeavaa. Siksi oman persoonan ja mielenkiinnon kohteiden raottaminen sisustuksessa on enemmän kuin paikallaan.

Yksi sisustuksen tarkoituksista on tehdä tilasta viihtyisä. Viihtyvyys voidaan jakaa kolmeen osaan, jotka ovat fyysinen mukavuus, funktionaalinen viihtyisyys ja psykologinen viihtyisyys. Näistä juuri psykologiseen viihtyisyyteen kuuluu sisustuksen esteettisyys sekä sen omaan makuun sopivuus.

Hevosenkenkiä ja kauniita seinätarroja
Hevosten ystävä voi tuoda rakasta harrastustaan kodissaan ilmi lukuisin tavoin, sillä hevosaiheiset sisustuselementit ovat suhteellisen yleisiä ja helposti saatavilla. Mikäli on kätevä käsistään, voi mieluisia esineitä aina valmistaa myös itse.

Hevosenkengät ovat kauniita ja onnea kuvastavia amuletteja, joilla on hevosharrastajalle aivan erityinen merkitys. Vanha hevosenkenkä on upea yksityiskohta kodin seinällä. Muukin hevostaide esimerkiksi maalausten tai koriste-esineiden muodossa tuo kotiin kaunista, rakkaasta harrastuksesta muistuttavaa vivahdetta. Näyttävyyttä saa myös hevosaiheisella tapetilla tai seinätarralla.

Fiksu sisustaja tilaa painavat huonekalut kotiinkuljetuksella
Suurten huonekalujen raahaamiseen tarvitaan melkoisesti hevosvoimia, mutta ne eivät välttämättä mahdu tavalliseen henkilöautoonkaan. Huonekaluja hankkiessa onkin mukavaa, jos niiden kuljetuksesta ei tarvitse itse huolehtia, vaan tuotteen kuljetuksen kotiovelle hoitaa joku muu. Yhtä lailla huonekalujen ja sisustusesineiden valikointi kaikessa rauhassa kotosalla voi monesta tuntua huomattavasti leppoisammalta kuin huonekalukaupoilla kieli vyön alla kiertely. Siksi varteenotettava tapa uusien kalusteiden hankkimiseen onkin tilata ne nettikaupasta, esimerkiksi osoitteesta Furniturebox.fi, joka tarjoaa kattavan valikoiman ja edullisten hintojen lisäksi 14 päivän palautusoikeuden ilmaisella palautuksella. Ostostensa sopivuutta omaan kotiinsa ehtii siis miettiä kaikessa rauhassa.

Jokaisen hevosharrastajan unelma on varmasti asua ratsunsa kanssa samassa osoitteessa tai tuoda muulla tavoin hevosille omistautuminen kunnolla kotiinsa. Hyvin usein tällaiset ratkaisut eivät kuitenkaan ole mahdollisia ja silloin onkin onni, että pienten hevosteemaisten elementtien tuominen sisustukseen on kuitenkin varsin helppoa!

Ponit ovat suuria persoonia pienessä koossa

Ponit ovat suuria persoonia pienessä koossa

Ponit luokitellaan omaksi rodukseen, mutta ne kuuluvat hevosnisäkkäisiin. Ne ovat usein hevosia huomattavasti pienikokoisempia ja rakenteeltaan erilaisia, vaikka myös lähes hevosen mittoihin kasvavia aikuisille sopivia ponirotuja on useita. Pääasiassa poneja kuitenkin käytetään nykyään lasten ratsuina tai pienten kevyiden kärryjen vetämiseen. Ponit mielletään useimmiten itsepäisemmiksi kuin hevoset. Oikein kasvatettuina ja koulutettuina ne ovat ihastuttavia harraste-eläimiä.

Poneilla on paljon voimaa ja niitä on aikojen saatossa käytetty raskaissa töissä, esimerkiksi kaivoksilla vetämässä painavia kivikuormia tai maataloustöissä. Nykyisin raskaat työt jätetään maatalouskoneille ja poneista on tullut tuhansien perheiden kotieläimiä ja harrasteratsuja.

Kaikkein yleisimpiin ponirotuihin kuuluu pieni ja pippurinen Shetlanninponi ,jolla on lyhyet jalat, sekä tukeva ja pyöreä veikeä olemus. Ne kasvavat säkäkorkeudeltaan 100 cm korkuisiksi, useimmiten kuitenkin huomattavasti pienimmiksi. Näillä poneilla saattaa olla temperamenttinen luonne ja paljon vauhtia pienestä koostaan huolimatta. Niille kasvaa usein tuuhea harja, joka saattaa peittää koko hevosen pään ja hännän, joka viilettää maahan saakka.

Toinen yleinen ponirotu on Newforestinponi , joka on edellistä huomattavasti suurempi ja voi kasvaa aina 148 cm korkuiseksi. Se on yleisesti käytetty mukavaluonteinen ja oppivainen ratsuponi lapsille ja pienille aikuisille, jonka suosio kasvaa jatkuvasti. Alun perin rotu on kotoisin Britanniasta, mutta se on levinnyt yleisesti ympäri maailmaa.